Ravintola Pursiseura
Ravintola Pursiseura
Ravintola Pursiseura sijaitsee aivan meren rannalla, Kemin sisäsatamassa.
Ravintola Pursiseura
Ravintola Pursiseura sijaitsee aivan meren rannalla, Kemin sisäsatamassa.
Ravintola Pursiseura
Ravintola Pursiseura sijaitsee aivan meren rannalla, Kemin sisäsatamassa.
Avoinna jälleen Kemin sisäsatamassa
Kemin sisäsatamassa
Ravintola Pursiseura sijaitsee aivan meren rannalla, Kemin sisäsatamassa.
Viihtyisän ravintolan historia ulottuu aina vuoteen 1905, jolloin perustettiin Kemin Purjehdusseura. Nykyisellä paikallaan Pursiseura on palvellut purjehtijoita ja ruokailijoita jo 30 vuoden ajan.
Pitkät perinteet purjehduksen parissa näkyvät ravintolan sisustuksessa ja merellinen tunnelma huokuu monipuolisesta menusta.
Kesällä kannattaa maistaa ainakin herkullisia pihvejä, hätkähdyttävän herkullisia gourmet pizzoja ja maistuvia hampurilaisia, joista erikoisuutena mainittakoon lohihampurilainen.
Pursiseuran lounas
LOUNAS
MA – PE klo 11 – 14
Pursiseuran lohikeitto 13,80 €
Perinteinen lohikeitto ja saaristolaisleipää
Päivän salaatti 13,80 €
Vaihtuva salaatti tuoreista raaka-aineista.
Kysy tarjoilijalta päivän herkullinen vaihtoehto.
Optarin Burger 13,80 €
120g Täyslihapihvi, cheddarjuustoa, tomaattia, marinoitua punasipulia, dressing ja maalaisranskanperunat
Botnia Eskader – PIZZA 15,00 €
Palvikinkkua, sinihomejuustoa ja tuoretta ananasta
Buuki – PIZZA 15,00 €
Tomaattia, mozzarellaa, marinoitua punasipulia, smetanaa ja pestoa
Lounas special 18,00 €
Kysy tarjoilijalta päivän speciaali
Lounas sisältää veden ja kahvin.
Pidätämme oikeuden muutoksiin
Lounasaikaan maksuvälineenä käyvät myös E-passi, Edenred ja Smartum mobiili.
Pursiseuran sauna
Tilaussauna 10 henkilölle. Saunan yhteydessä viihtyisä kabinetti.
Saunavuokra 200€ (max 3h sauna lämpimänä)
Saunatilaan virvoikkeet, pizzat ja muut herkut kätevästi Pursiseuralta.
Saunatilat ovat anniskelualuetta, joten omien juomien nauttiminen ei tiloissa ole sallittua.
Yhteystiedot
Puh. 040 685 3559
Osoite: Rantabulevardi 31, 94100 Kemi
Aukioloajat
Ravintola Pursiseura avoinna
13.5-20.6.2026
ma-pe klo 11.00-21.00
la klo 13.00-21.00
Su klo 13.00-19.00
21.6.-2.8.2026
Ma-Pe 11.00-22.00
La 13.00-22.00
Su 13.00-20.00
3.8.-29.8.2026
ma-pe klo 11.00-21.00
la klo 13.00-21.00
Su klo 13.00-19.00
KEITTIÖ SULKEUTUU 1/2 TUNTIA ENNEN SULKEMISAIKAA.
Ruokalista
TAPASLANKUT
SALAATIT
GOURMET PIZZAT
PÄÄRUOAT
Burgerit
JÄLKIRUOAT
Viinilista
PUNAVIINIT
Zenato Veneto Rosso Parziale Appassimento, Veneto 7,30 € / 12 cl 42,00 € / 75 cl
Corvina Veronese 40%, Merlot 40%, Cabernet Sauvignon 20%
Samettinen, täyteläinen maku. Pehmeät tanniinit ryhdittävät viiniä ja luovat mainion rakenteen. Kuivatetut rypäleet tuovat viiniin pyöreää hedelmäisyyttä sekä hentoa makeutta.
Parhaimmillaan pizzojen kanssa.
Elf’s Wine, Toscana, Italy 7,30 € / 12 cl 42,00 € / 75 cl
Sangiovese, Merlot
Täyteläinen, erittäin pehmeä ja kirsikkainen viini.
Nespolino, Emilia-Romagna, Italy 45,00 € / 75 cl
Sangiovese, Merlot
Keskitäyteläinen, harmoninen, pehmeä ja pyöreä.
Zenato Alanera Rosso, Veneto, Italy 47,00 € / 75 cl
55 % Corvina, 25 % Rondinella, 10 % Corvinone, 10 % Cabernet Sauvignon, Merlot
Täyteläinen, hedelmäinen, mutta samalla myös terhakka. Erittäin pehmeät tanniinit.
Zenato Ripassa Valpolicella Superiore, Veneto, Italy 69,00 € / 75 cl
Corvina, Rondinella, Croatina, Oseleta
Täyteläinen ja tasapainoinen. Zenatobgn perhetilan ”pikkuamarone”.
VALKOVIINIT
Zenato Pinot Grigio, Veneto 7,30 € / 12 cl 42,00 € / 75 cl
Pinot Grigio 100%
Keskitäyteläinen ja kuiva, miellyttävän hedelmäinen maku, jota tukee raikas hapokkuus. Puhdasarominen ja tasapainoinen viini.
Elf’s Wine, Toscana, Italy 7,30 € / 12 cl 42,00 € / 75 cl
Sangiovese
Valkoinen Sangiovese on upea harvinaisuus Suomen markkinoilla. Tämä puolikuiva valkoviini on runsas, mineraalinen ja raikas, tuoksussa yllättävät hapankirsikka ja appelsiinipuun kukat.
Freeclimber Riesling, Mosel, Germany 7,50 € / 12 cl 45,00 € / 75 cl
Riesling 100%
Kuivahko, tasapainoinen, hedelmäinen ja hienostunut.
Nespolino, Emilia-Romagna, Italy 45,00 € / 75 cl
Trebbiano, Chardonnay
Kuiva, raikas ja tasapainoinen.
Zenato Lugana San Benedetto, Lugana, Italy 54,00 € / 75 cl
Trebbiano 100%
Kuiva, keskitäyteläinen maku. Viinissä hennon suolaisia vivahteita, jotka yhdessä limettisen hapokkuuden kanssa nostattavat veden kielelle. Raikas ja hedelmäisen hapokas.
KUOHUVIINIT
Pere Ventura d’Oriell Brutt 7,30 € / 12 cl 43,00 € / 75 cl
Macabeo, Parellada, Xarel.lo
Kuiva ja elegantti.
Brilla Prosecco Doc extra Dry, Veneto 6,80 € / 12 cl 38,00 € / 75 cl
Glera
Kuivahko, eloisa ja raikas.
ROSÉ VIINI
Neiss Bubbly Pink Riesling, Pfalz, Germany 7,80 € / 12 cl 45,00 € / 75 cl
Pinot Noir, Riesling
Raikas, pirskahteleva ja hedelmäinen kesäviini.
Päivitetty 12.5.2026















